Tervetuloa Linnanpuiston tilan sivuille

Linnanpuiston tila on kalantilaisen avioparin eläinrakkaudesta syntynyt sivutoiminen yritys. Aluksi tilalla kasvatettiin muutamia kanoja pelkästä kanojen elämän seuraamisen ilosta ja jotta saatiin omasta kanalasta kananmunat ruokapöytään. Sittemmin lintumäärä on kasvanut ja laji- ja rotukirjo muuttunut värikkäämmäksi. Tuotanto halutaan pitää niin pienimuotoisena, että eläimillä on tilaa ja mahdollisuus elää mahdollisimman lajityypillistä, luonnonmukaista elämää.

Nyt tilalla kasvatetaan perinteisiä laiduntavia kalkkunoita, japaninviiriäisiä, nanduja ja useita eri rotuisia kanoja ja niiden risteytyksiä. Tila tuottaa myyntiin pääasiassa laadukkaita sulkia perhonsitojille, perinnejousiampujille, käsityöläisille, askartelijoille ja koruntekijöille. Lisäksi tarjolla on kausittain suoramyyntinä lihaa ja munia.

Tilalla asustaa myös lemmikkivuohia, kaksi koiraa, kaksi kissaa ja kaksi pupua.